Kokemukseni Espanjassa sai minut pohtimaan padelkulttuuria – ja laajemmin urheilukulttuuria sekä onnistumisen kulttuuria Suomessa. Kirjoitukseni ei kosketa ainoastaan padelia, mutta se tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella onnistumisen kulttuuria padelin kontekstissa.
Espanjassa jokin vapautui: ympäristö sai minut pelaamaan rennommin ja onnistumaan. Tein kentällä asioita, joita en edes tiennyt osaavani, ja pelitasoni nousi. Nautin pelaamisesta.
Huomasin nopeasti, että ei ollut kyse vain omasta osaamisesta vaan siitä, millainen ilmapiiri ympärilläni oli. Ystävällisyys, kannustus ja näkyväksi tuleminen loivat tilaa onnistumiselle.
Mitä ihmettä tapahtui, kun ympäristö muuttui?
Espanjassa hallilla kaikki tervehtivät ystävällisesti. Malaga Indoorin valmentajat tulivat juttelemaan, kysymään kuulumisia ja kannustamaan treenaamistamme. Kentillä harjoitteli kansainvälisen tason pelaajia, ja silti kaikki moikkasivat ja juttelivat; tunnelma oli yhteisöllinen.
Paikallisissa kilpailuissa, vaikka yhteistä kieltä ei aina ollut, vastustajat tulivat juttelemaan, toivottamaan onnea ja kiittämään pelistä. Ystävällinen tulkki löytyi aina rakentamaan sillan. Harkkapeleillä meitä taitavammat pelaajat pelasivat kanssamme tavalla, joka mahdollisti ennen kaikkea hyvän ja hauskan pelin.
Suomeen palattuani olen käynyt useita keskusteluja siitä, kuinka kaikki eivät välttämättä tervehdikään hallilla, ja moni tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Peleihin ei kutsuta, koska menestystä ei ole riittävästi, ja keskusteluissa korostuu jatkuva vertailu: kuka voitti, kuka on parempi? Padelution, ranking ja sarjataso saavat lähes ihmisarvoa määrittävän merkityksen. Salakavalasti urheiluun rakentuu epäedullisia hierarkioita.
Erityisen vahvasti tuloskeskeinen voittamisen kulttuuri kaikuu sarjapadeleissa. Vain tietyt pelaavat, ja voittamisella on väliä. Jos omin voimin ei pärjätä, paikalle kutsutaan ylemmästä sarjasta parempia pelaajia ”pelastamaan” tilanne. Seuran sarjapaikka on tärkeämpää kuin pitkän aikavälin kehitys tai se, että kaikki saavat pelata.
Moni kokee ulkopuolisuutta. Näkymättömyyttä. Viesti voi tuntua suoralta: et kelpaa.
Miten ilmapiiri voi vaikuttaa siihen, miten uskallamme yrittää, oppia ja menestyä?
Tuloskeskeisen voittamisen kulttuurin seuraukset
Tuloskeskeisessä voittamisen kulttuurissa arvo määrittyy tulosten kautta. Fokus on lopputuloksessa ja vertailussa, mikä luo suorituspainetta sekä pitkällä aikavälillä pelkoa, varovaisuutta ja riskien välttelyä. Epäonnistuminen tuottaa häpeää, ja kulttuuri ylläpitää jatkuvaa keskinäistä kilpailua paremmuudesta.
Häviäminen muuttuu identiteettiin kohdistuvaksi uhaksi. Vertailu muihin on jatkuvaa. Motivaation lähteinä ovat ranking, status ja palkinnot. Kuka on ketäkin parempi, kuka voitti kenet, kuka on paras?
Tuloskeskeisellä kulttuurilla voidaan saada nopeita voittoja, mutta pinnan alla hinta on kova. Vaikka ulkoisesti palkinnot saavutetaan, ihmisiä voi rikkoutua. Ihminen ei koe itseään aidosti arvokkaaksi, jos oma arvo kytkeytyy vain tulokseen.
Tuloskulttuurissa ihmiset alkavat toimia saadakseen hyväksyntää. Se kaventaa ajattelua, voi heikentää suorituskykyä, luovuutta ja yhteistyötä sekä saattaa lisätä stressiä ja ahdistusta. Keho jännittyy, liike jäykistyy ja tila onnistua kapenee. Kehitys voi pysähtyä.
Kun ilmapiiri keskittyy pelkkiin tuloksiin, syntyy kuppikuntia: tuloksellista menestyvät niittävät saavat kaiken huomion ja muut jäävät näkymättömiksi. Samalla katoaa mahdollisuus tunnistaa ja arvostaa jokaisen erilaisia kykyjä ja vahvuuksia.
Voittamisen kulttuuri kertautuu ja imaisee mukaansa. Samalla vahvistuu käyttäytyminen, joka ylläpitää tätä kulttuuria – ja samalla rikkoo yhä useampia ihmisiä sekä yhteisöllisyyttä.
Kun arvon ja hyväksynnän kokee sidotuksi suoritukseen, luonnollinen tarve kuulua, jakaa ja luottaa muihin heikkenee. Yhteisön käytös voi kääntyä yksilön pelkoa ja varovaisuutta lisääväksi, lisäten ulkopuolisuuden ja kelpaamattomuuden tunteita, joilla on suora vaikutus mielen hyvinvointiin.
Tuloskeskeinen voittamisen kulttuuri rakentuu usein myös tuloskeskeiseen ihmiskäsitykseen. Siinä ihminen nähdään arvokkaana vain sen perusteella, mitä hän saavuttaa kentällä tai työssä. Tämä heijastuu suoraan motivaatioon, oppimiseen ja yhteisöllisyyteen
On hyvä kysyä: voiko ihminen olla parhaimmillaan silloin, kun hänen on jatkuvasti todistettava arvonsa?
Onnistumisen kulttuuri rakentaa
Parhaissa joukkueissa, organisaatioissa ja seuroissa yhdistyy voittamisen halu. Se rakennetaan kuitenkin onnistumisen kulttuurin varaan, jossa ymmärretään pitkän aikavälin kehitys.
Inhimillinen ihmiskäsitys ei siis tarkoita kilpailun vastustamista. Voittaminen ei ole ongelma – yksipuolinen kulttuuri on.
Onnistumisen kulttuuri ei poista voittamisen merkitystä tai mitätöi tuloksia, vaan muuttaa perustan: arvo, onnistumiset ja menestys eivät ole sidottuja yksittäisiin tuloksiin, vaan pitkäjänteiseen kasvuun, oppimiseen ja yhteistyöhön. Parhaimmillaan se tuottaa enemmän voittoja kestävästi, koska ihmiset uskaltavat kehittyä, kokeilla ja antaa parastaan ilman pelkoa epäonnistumisesta.
Psykologisesti turvallinen onnistumisen kulttuuri antaa ihmisille tilaa kasvaa ja oppia.
Ihminen toimii, koska haluaa kehittyä – ei vain voittaa.
Onnistumisen kulttuuri luo merkityksellisiä kokemuksia ja rakentaa pitkää tietä eteenpäin. Häviäminen tai epäonnistuminen ei määritä identitettiä tai ihmisen arvoa, vaan parhaimmillaan se opettaa, ja tarjoaa mahdollisuuden nähdä kehityskohteita.
Tämä ei kosketa pelkästään padelia, vaan koko urheilukulttuuria. Ihmiset kehittyvät eri tahtia, joskus nopeasti tuloskulttuurissa kehittyvän eteneminen pysähtyy ja tulokset alkavat saakkaamaan, hitaammin kehittynyt voi onnistumisen kulttuurin avulla ohittaa ja edetä pidemmälle. Siksi lahjakkuuden arvioiminen on usein harhaanjohtavaa – sen arvoa on vaikea määrittää.
Onnistumisen kulttuuri rakentaa yhteisöjä, joissa jokainen tulee näkyväksi ja on arvokas. Se parantaa suorituksia, suojaa mielenterveyttä, ruokkii sisäistä motivaatiota ja vahvistaa resilienssiä. Kun ihmisten psykologiset perustarpeet – kuulluksi ja nähdyksi tuleminen sekä arvostuksen kokemus – täyttyvät, syntyy yhteyttä, turvaa, sitoutumista ja aitoa sisäistä motivaatiota.
Mikä on tulevaisuuden suunta?
Kyse ei ole vain kilpailemisesta, vaan koko lajikulttuurista ja siitä, millaiseksi ihmiset kokevat olonsa lajin parissa. Kulttuurin luovat kaikki, jotka toimivat sen sisällä.
Onnistumisen kulttuuri tuo ihmisiä lajin pariin ja saa heidät pysymään mukana. Se tuo ihmisiä kilpailemaan. Pitkäaikainen urheilukulttuurin kehitys – erityisesti nuorten kohdalla – on koko suomalaisen urheilun kannalta ratkaisevaa.
Harrastajatasolla onnistumisen kulttuuri on tärkeää, koska harrastamisen perusta ei ole tulos vaan kasvu, ilo ja kiinnittyminen lajiin. Harrastaja ei rakenna uraansa – hän rakentaa suhdetta itseensä, toisiin ja liikkumiseen. Onnistumisen kulttuuri tuo myös suojaa mielen hyvinvointiin kilpaurheilussa.
Entä nuoret ja juniorit?
Haluammeko todella, että he oppivat, että vain voittamisella on väliä? Lapset ja nuoret erottavat vielä aikuisia heikommin itsensä suorituksestaan. Jos kulttuuri viestii, että arvo syntyy tuloksesta, viesti voi sisäistyä syvälle: olen hyvä vain, jos voitan.
Juniorityön kannalta onnistumisen kulttuuri on ratkaisevaa.
Mitä enemmän nuoria pysyy mukana, sitä vahvempi on tulevaisuus.
Lopulta kysymys kuuluu:
Rakennammeko kulttuuria, jossa ihmiset uskaltavat kasvaa – vai kulttuuria, jossa heidän täytyy jatkuvasti todistaa olevansa riittäviä?
Miten tämä kytkeytyy työelämään?
Sama ilmiö ei rajoitu urheiluun. Organisaatioissa voidaan rakentaa joko tuloskeskeistä voittamisen kulttuuria tai onnistumisen kulttuuria. Kun arvo määrittyy vain tulosten, KPI-mittareiden tai suoritusten kautta, ilmapiiri helposti kääntyy näyttämisen kulttuuriksi: ihmiset optimoivat tekemistään näyttääkseen onnistuneilta sen sijaan, että he aidosti kehittyisivät. Samalla kilpailu toisia vastaan kiristyy, tieto ei liiku, yhteistyö heikkenee ja yhteinen suunta hämärtyy. Hyperkilpailun ja turbokapitalismin aikana paine on erityisen kova.
Kollegani Jenni muistuttaa usein Simon Sinekin puuteoriasta. Ajatus on yksinkertainen: kun ihmiset kokevat ympäristön niukaksi – että arvostusta, mahdollisuuksia tai paikkoja on rajallisesti – he alkavat selviytyä, eivät aidosti onnistua yhdessä. Jos yhteinen “Why” eli merkitys ja tarkoitus puuttuu, ihmiset hakevat arvonsa ja merkityksensä helposti vertailusta, palkinnoista ja statuksesta. Tämä voi johtaa turhaan kilpailuun ja keskinäisiin vertailuihin. Kun merkitys on selkeä, ihmiset sen sijaan tukevat toisiaan, jakavat onnistumisia ja rakentavat yhdessä – onnistumisen kulttuuri kukoistaa.
Onnistumisen kulttuuri työelämässä on strateginen valinta. Se ei vähennä tavoitteellisuutta, vaan mahdollistaa sen täysimääräisen toteutumisen. Kun johtaminen rakentaa psykologista turvallisuutta ja arvostusta, ihmiset uskaltavat ottaa vastuuta, kokeilla ja kasvaa. Kestävät tulokset syntyvät siitä, että ihmiset kokevat arvonsa myös silloin, kun he eivät vielä onnistu.
Kuten Doc Rivers on todennut: “I am because we are.” Yksilön onnistuminen rakentuu aina suhteessa muihin. Lopulta kyse on samasta kuin kentällä: rakennammeko ympäristöjä, joissa ihmisten täytyy todistaa arvonsa, vai ympäristöjä, joissa he voivat kasvaa täyteen potentiaaliinsa?
Rakennammeko ympäristöjä, joissa ihmiset todistavat arvonsa, vai ympäristöjä, joissa he voivat kasvaa täyteen potentiaaliinsa? Nyt on aika toimia – kulttuurin muutokset eivät tapahdu itsestään, ja mitä nopeammin onnistumisen kulttuuri vakiintuu, sitä paremmat edellytykset yhteisöille, organisaatioille ja yksilöille on kehittyä ja menestyä.
Me GroWith Peoplessa autamme urheiluyhteisöjä ja organisaatioita rakentamaan onnistumisen kulttuuria, jossa kasvu, yhteisöllisyys ja pitkäaikainen kehitys ovat mahdollisia, sekä yksilöitä tunnistamaan omat vahvuutensa ja vahvistamaan henkistä hyvinvointiaan. Ota yhteyttä jo tänään, niin aloitetaan yhdessä muutos, joka tuo parhaat ihmiset, joukkueet ja organisaatiot esiin.
Kirjoittaja Johanna Kivinen
